Elämäntaitovalmennus on monipuolinen kokonaisuus kaikkea sitä osaamista, jota olen vuosien varrella opiskellut ja omien kokemusten kautta käynyt läpi. Valmennus on ratkaisu- ja voimavarakeskeistä. Autan asiakasta löytämään ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan sekä osaamistaan niin haastavissa tilanteissa kuin tavoitteiden saavuttamisessa. Valmennuksessa käytän esimerkiksi tunnetaito-ohjauksen sekä NVC (nonviolent communication) -mukaisen rakentavan vuorovaikutuksen ohjauksen sisältöjä.
Tavoitteet
Tavoitteet muodostuvat yksilöllisesti sen mukaan, mikä on tarpeen. Tavoitteena voi olla esimerkiksi:
-
suunnan ja merkityksellisyyden löytäminen elämään
-
omien rajojen vahvistaminen ja selkiyttäminen
-
oppia ymmärtämään itseään ja tarpeitaan paremmin sekä ilmaisemaan itseään rakentavasti
-
saada apukeinoja arjessa selvitymisen haasteisiin
-
löytää ymmärrystä tunteisiin; niiden säätelyyn ja ilmaisuun
-
vahvojen tunteiden, kuten vihan ja häpeän käsittelyä
-
saada tukea kiusaamiskokemukseen tai muihin haasteisiin sosiaalisissa suhteissa
-
olemassaolevien vahvuuksien sekä voimavarojen tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen
-
itsetunnon ja itseymmärryksen vahvistaminen
-
tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen
-
selkeyttää elämäntilannetta ja auttaa eteenpäin kohti unelmia
-
sisäisen hyvinvoinnin vahvistaminen - tasapainoa ja helppoutta elämään
Valmennus
Hinta 88 €
Kesto 1-1,5 h
Elämäntaitovalmennuksessa työskentelemme niiden asioiden parissa, joihin kaipaisit selkeyttä ja muutosta elämässäsi. Työskentely perustuu ratkaisukeskeisyyteen, jolloin keskitymme tavoitteisiin ongelmien sijaan. Valmennus etenee keskustellen ja tarpeen mukaan erilaisia harjoituksia apuna käyttäen.
Valmennus voi olla kertaluontoinen, jos haluat esimerkiksi saada ymmärrystä ja selkeyttä johonkin haastavaan tilanteeseen sekä tukea ratkaisujen löytymiseen. Prosessi voi myös olla pidempi halutessasi vaikka kehittää sosiaalisia taitojasi tunnetaito-ohjaukseen pohjautuen. Elämäntaitovalmennus etenee yksilöllisesti niihin teemoihin keskittyen, joissa tarvitset tukea ja joita tapaamishetkellä nousee esiin. Pienten lasten kohdalla tavoitteista keskustellaan myös yhdessä vanhemman kanssa.
Kuuntelen kokemuksiasi ja autan sinua tunnistamaan, mitä tunteita ja tarpeita niihin liittyy. Kun saamme selville tunteiden taustalla vaikuttavat tyydyttymättömät tarpeet, voimme etsiä ratkaisuja ja strategioita tilanteen muuttamiseksi. Strategian löydyttyä on mahdollista edetä kohti tavoitetilaa askel kerrallaan. Tarpeisiin pohjautuva työskentely auttaa sinua ymmärtämään omia rajojasi ja tarvittaessa puolustamaan itseäsi. Samalla saat työkaluja kommunikoida rakentavalla tavalla haastavissa tilanteissa.
Kiinnitämme huomiota vahvuuksiisi, onnistumisiisi sekä piileviin voimavaroihisi. Niitä hyödyntämällä on mahdollisuus löytää uusia keinoja haastavien tilanteiden ratkaisemiseen. Kun opit tunnistamaan vahvuuksiasi ja voimavarojasi, itsevarmuutesi sekä arvostus itseäsi kohtaan lisääntyy. Voimme myös harjoitella ja voimistaa ominaisuuksia, jotka ovat sinulle tarpeellisia.
Elämäntaitovalmennus vahvistaa kokemusta siitä, että jokainen voi vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa, olotilaansa sekä omiin tunteisiinsa ja näin lisätä hyvinvointia elämäänsä.
Hinta 85 €
Kesto n. 1,5 h
Valmennuksen taustaa
Valmennuksen muodostumiseen ovat vaikuttaneet tunnetaito-ohjauksen sekä rakentavan vuorovaikutuksen ohjauksen sisällöt ja ne ovat merkittävä osa valmennusta. Alle olen kuvannut lyhyesti mitä nämä kokonaisuudet pitävät sisällään.
Tunnetaito-ohjaus
Tunnetaito-ohjaus auttaa tiedostamaan ja ymmärtämään omia tunteita ja tarpeita, vahvistaa tunnekehoyhteyttä sekä tukee tunnetaitojen oppimisessa.
Ihmisen luontainen olotila on olla yhteydessä omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Tarpeet ohjaavat kaikkea meidän toimintaamme ja tunteet osoittavat sen tulevatko tarpeemme tyydytytetyksi vai eivät. Tunteet vaikuttavat kehossamme ja mielessämme sekä näkyvät käyttäytymisessämme. Kun opimme havainnoimaan ja ymmärtämään, miten ne meissä vaikuttavat, opimme tuntemaan paremmin itseämme ja myös ymmärtämään muita.
Tunnetaitojen oppiminen alkaa jo vauvana omassa kasvuympäristössämme. Saamme omien kokemustemme kautta mallin siihen, miten suhtaudumme tunteisiin ja miten niiden kanssa toimimme. Ovatko tunteet sallittuja? Otammeko tunteet huomioon vai ohitammeko niiden viestit? Tunnistammeko tarpeemme tunteiden takana? Uskallammeko ilmaista tunteemme ja tarpeemme vai nielemmekö ne, antaen niiden näin oirehtia mielessämme ja kehossamme? Käsittelemättöminä ja ilmaisemattomina tunteet voivat jopa aiheuttaa sairauksia.
Tunnetaitoja tukevia menetelmiä, joita voin käyttää elämäntaitovalmennuksessa ovat: luova tunnetyöskentely, kuten maalaus ja savityöt, mielikuvaohjaukset, sadut, tarinat, tietoinen hengitys, keholliset harjoitukset, toiminnalliset harjoitukset, hyväksyvä kosketus, satuhieronta, keskustelut ja pohdintatehtävät. Tunnetaitojen harjoittelussa kokemuksellisuus on tärkeää. Tunteiden tunnistamista, sietämistä, säätelemistä, käsittelyä ja ilmaisemista voidaan harjoitella monin eri tavoin. Kun tunnetaidot lisääntyvät, itseluottamus kasvaa ja tulee tunne, että pärjää elämässä.
NVC (Nonviolent Communication)
Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus
NVC opettaa taitoja kohdata sekä itsemme että toisemme ja olla vuorovaikutuksessa sekä itseä että toista arvostavilla tavoilla.
NVC:n tavoitteena on luoda ihmisten välille yhteys, jossa jokainen voisi tulla nähdyksi, huomioonotetuksi ja hyväksytyksi omien tunteiden sekä tarpeiden kanssa. Me kaikki olemme tarvitsevia, eli kaikkea toimintaamme ohjaa yritys tyydyttää tarpeita. Tarpeet ovat universaaleja, eli kaikille samoja riippumatta sukupuolesta, iästä tai kulttuurista. Fyysisten tarpeiden lisäksi meillä kaikilla on esimerkiksi tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, myös turvan, hyväksynnän ja arvostuksen tarve sekä tarve toteuttaa itseään.
Tunteet kertovat meille sen, milloin tarpeemme on tyydyttynyt tai jäänyt tyydyttymättä. Jokaisella on mahdollisuus harjoitella ja oppia ottamaan vastuuta omista tarpeistaan ja opetella pyytämään, mitä tarvitsee. Kun ymmärrämme toiminnan taustalla olevan tarpeen, voimme tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan, vaikka tämän käyttämät keinot turhauttaisivat tai ärsyttäisivät.
NVC perustuu kieleen ja vuorovaikutustaitoihin. Erityisesti kiinnitetään huomiota tarkkaan kuuntelemiseen, joka tukee empaattisuutta ja huomaavaisuutta sekä toisen kunnioittamista. NVC:n mukaan meillä on luontainen halu tukea toisen hyvinvointia, kun sen saa tehdä vapaaehtoisesti.
Käytettävät menetelmät
-
keskustelu ja kysymykset (ratkaisukeskeinen ohjaus)
-
erilaiset luovat ja toiminnalliset harjoitukset
-
rentoutus- ja läsnäoloharjoitukset
-
ajatusten jäsentely tunne- ja tarvekorttien avulla
-
arkea helpottavien rakenteiden ja rutiinien luominen sekä harjoittelu
-
mielikuvaharjoitukset
-
tavoitteita tukevat (koti)tehtävät
-
empaattinen kuuntelu
-
arvostava kohtaaminen, ilo ja huumori
Kiinnostuitko Elämäntaitovalmennuksesta?
Ota yhteyttä, niin keskustellaan yhdessä tarpeestasi ja katsotaan, millainen järjestely sinulle toimisi parhaiten. Jos sinun on helpompi kertoa tilanteestasi kirjallisesti, voit laittaa myös viestiä tai sähköpostia.